Lake Jons Pannuhuone Gust. Raninilla - Pannuhuone
Facebook

Lake Jons Pannuhuone Gust. Raninilla

Tyylitajuisella modernilla indie-folkillaan valloittava Lake Jons on yksi kansainvälisestikin kiinnostavimmista suomalaisyhtyeistä. Herkkiä lauluharmonioita ja kauniita kitaroita vetäviin rytmeihin ja rujoihin sämpleihin yhdistelevä duo vie kuulijansa matkalle metsiin, tummien vesien äärelle.

Upeaäänisen laulaja Jooel Jonsin perustama Lake Jons nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistulla Explode tupla-EP:llään ja kiehtovilla musiikkivideoillaan. Yhtyeen hehkutettu debyyttialbumi ilmestyi tammikuussa 2018 yhdysvaltalaisen Antifragile -levy-yhtiön kautta.

Toukokuussa 2019 ilmestyneellä toisella pitkäsoitollaan “The Coast” Lake Jons on jättänyt kaupungin taakseen ja palaa synnyinsijoilleen metsien syvyyksiin.

Pannuhuone Gust. Ranin
3.10. Klo 20.00
Liput: 8€
Ennakkoon: tästä

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • Brunssi Isä Camillossa

    Brunssi Isä Camillossa

    Tule nauttimaan kiireettömästä lauantain aloituksesta. Brunssipöytään katetaan klo 11.30-14 kylmiä ja lämpimiä välimeren makuja sekä juustoja ja mehuja, unohtamatta tietenkään makeita herkkuja. 

    Lue lisää »

  • Puijon Torniravintola palvelee

    Puijon TorniravintolaPuijon Torniravintola palvelee

    Puijon upea Torniravintola avasi ovensa!  Ravintola palvelee tiistaista lauantaihin. Varauksen voi tehdä alkamaan klo 17-21 välillä.

    Lue lisää »

  • Illallinen yhdelle…kahdelle…kolmelle Kuopion Klubilla lokakuussa

    Illallinen yhdelle... kahdelle... kolmelleIllallinen yhdelle…kahdelle…kolmelle Kuopion Klubilla lokakuussa

    Ruokateatteria Kuopion klubilla! Ruokateatterin huippusuosittu Illallinen yhdelle…kahdelle…kolmelle - esitys vielä kahtena iltana lokakuussa Ravintola Kuopion klubilla.

    Lue lisää »

  • 23.10.

    L&P Menuilta Isä Camillossa

    L&PL&P Menuilta Isä Camillossa

    Keskiviikkona 23.10. Lignell & Piispasen tuotteet yhdistetään Isä Camillon ruokiin. Ilta alkaa kokoontumisella Pannuhuone Gust. Raninille klo 18, jossa Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Harri Nylund kertoo Lignell & Piispasesta ja sen tuotteista. Samalla nautitaan alkudrinkki ja pieni suolainen ruokahalunherättäjä.

    Lue lisää »

  • Ravintolamestarit ja Puijo Peak sopimukseen Puijon ravintolatoiminnoista

    Ravintolamestarit ja Puijo Peak sopimukseen Puijon ravintoloista

    Puijon lakialueen yrittäjäksi valittu Puijo Peak Oy rakentaa verkostoa osaavista toimijoista. Ravintolatoiminnan pyörittäjäksi tähän verkostoon on valittu Ravintolamestarit Oy, jonka on tarkoitus aloittaa Puijon kahvila- ja ravintolayksiköiden toiminnan pyörittäminen tulevana kesänä.

    Lue lisää »

  • Puijo-olutta on jälleen saatavana

    Puijo olutPuijo-olutta on jälleen saatavana

    Kuopiossa kieltolain jälkeen valmistettu Puijo-olut palasi oluenystävien saataville.

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste

Seuraa meitä

https://www.facebook.com/pannuhuone     https://www.instagram.com/pannuhuone/